Pelaaminen kehittää englannin kielen taitoa

Pelaaminen kehittää englannin kielen taitoa

12.03.2015

Suomalaisnuorten englannin kielen taso on kohentunut huomattanut viime vuosina. Syynä on selvästi englanninkielisten pelien pelaaminen.

Varsinkin poikien englannin kielen taito on kehittynyt valtavasti. Ylen Uutisten mukaan varsinkin pojilla, jotka pelaavat paljon tietokone ja pelikonsolipelejä, saavat hyviä arvosanoja englannin kielessä. Vähemmän pelejä pelaavilla tytöillä ero ei ole niin suuri.

Englanninkielisten pelien myötä myös haarukka hyvän ja heikon kielitaidon välillä on kasvanut entisestä. Edelleen kouluissa on oppilaita, jotka selviävät kokeista heikosti tai ei ollenkaan. Kaiken kaikkiaan taso on kuitenkin noussut.

Ylen mukaan englannin kehittyminen on kuitenkin vienyt mielenkiintoa muilta kieliltä. Viime vuosina esimerkiksi lyhyiden kielten kirjoittaminen ylioppilaskirjoituksissa on romahtanut. Kiinnostus saksaan, ranskaan ja ruotsiin rapisee, kun ajatellaan että englannilla pärjätään kyllä joka paikassa.

Yle Uutisten haastattelemien oppilaiden ja opettajien mukaan eri peleistä saa ammennettua laajan, monipuolisen ja mielenkiintoisen sanavaraston. Pelit kehittävät paitsi kuullun ja luetun ymmärtämistä myös tekstin tuottamista. Varsinkin rooli- ja seikkailupelit ovat tehokkaita, koska niissä kommunikoidaan englanniksi puhumalla ja chattaamalla.


Takaisin

Ei yhtään kommenttia tai arvostelua. Kokemuksia? Lisää kokemuksesi.

Kokemuksia? Lisää kommentti

Mikä on Suomen pääkaupunki?


Siirry alkuun